tiistai 13. elokuuta 2013

Esteleiri 2013 sanoin ja kuvin

Kesän leirit on nyt leireilty. Ensi kesän leirejä odotellessa on kiva palata leirimuistoihin ja miettiä, mikä olisi itselleen se sopivin leiri. Tässä on hevosenhoitajaksi opiskelevan leiriapulaisten Lauran kirjoittama kuvaus esteleirin kulusta. Runsas kuvitus on leirille osallistuneen Annen ansioita.

---
Vietimme 9-14.6.2013 esteleiriä Mason ratsutallilla. Leiriläiset tulivat sunnuntai-iltana, kahdella leiriläisistä olikin oma heppa mukana. Kun he olivat vieneet hepat karsinoihin aloitimme tutustumaan toisiimme. Tutustumisleikkinä meillä oli läpsyleikki. Meitä oli onneksi vain kymmenkunta, joten nimet oli helppo muistaa. Jaoimme myös hoitohevoset leiriläisille. Ilta menikin leikkiessä erilaisia leikkejä, iltapalaksi saimme hampurilaisia.

Ekana iltana käytiin kiertelemässä paikkoja ja lähinnä tutustuttiin toisiimme, osa oli jo aiemminkin tavannut toisensa tallilla tai esim. edellisenä vuonna leirillä. (Kuvan heppa on Väiski).



Maanantaiaamuna leiriläiset heräsivät 08.00 ja pääsivät syömään aamupalaa. Ekat tunnit alkoivat joka päivä 09.30-10.00 aamupalan jälkeen. Leiriläiset hakivat itse tuntihevosensa ja laittoivat sen tunnille. Eka tunti meni puomien ja kavalettien kanssa. Tuntien jälkeen hevoset laitettiin pois ja ennen ruokaa sai käydä uimassa jos vain halusi.

Prinssi

Jussi
Reetu innokkaana puomitehtävällä
                                   

Wellu wauhdissa puomeilla

Reetu

Kirppu ravailee innokkaana

Ja parina aamupäivänä leiriläiset kävivätkin uimassa. Ruoka oli leirillä tuttuun tapaan todella hyvää! Ruuan jälkeen alkoi toinen tunti ja hevosten laitot meni samaan tapaan. Toisella tunnilla leiriläiset hyppäsivät jo pieniä esteitä. Se tunti meni kaikilla hyvin! Tuntien jälkeen oli taas hevosten laitto pois ja ruoka.

Toinen leirin yksityshepoista

Ja tässä toinen leirillä ollut yksäri

Jouko

Täyttä laukkaa, Väiski!

Pikku Jesse-shettiskin meni reippaasti esteiden yli

Väiski

Jesse-poni


Ruuan jälkeen oli vähän omaa aikaa ja vähän ajan päästä alkoi teoriatunti. Maanantain teoriatunnilla käsiteltiin esteitä. Leiriläisiltä kysyttiin mikä on mikäkin este ja estevälejä harjoiteltiin. Se tuli varmaankin kaikille ihan tarpeeseen. Iltaohjelmana oli hevosten kauneuskilpailut. Jokainen hoiti omansa hoitohevosensa, he harjasivat sen, laittoivat tarvittavat koristeet/letit ja huolehtivat että on hevosen kanssa samanlainen tai -oloinen. Leiriläisten piti myös keksiä joku pieni kertomus hoitohevosestaan ja itsestään. Ne oli kaikilla tosi hauskoja!

Kauneuskisan arvostelukriteereitä oli että hevonen on puhdas, kaviot ovat putsattu, miten hevonen ja leiriläinen sopii yhteen ja puhe. Kauneuskilpailut voitti Emma ja Kirppu, toiseksi tuli Venla ja Sipe ja kolmanneksi tuli Suvi-Tuuli ja Lari. Ja kaikki tämä tuli myös leirivideolle. Kauneuskilpailuiden jälkeen hevoset siistittiin siihen minkälaisia ne olikin, eli otettiin kaikki koristeet/letit pois ja vietiin sen jälkeen tarhaan/karsinaan. Loppuilta menikin rannassa uidessa ja lettuja syödessä.

Tiistaiaamu meni saman kaavan mukaan. Ekalla tunnilla hypättiin jo sarjaa ja ratoja. Ja jos meni ratsukolla hyvin niin esteitä nostettiin. Kaikilla meni tämä hyvin ja olivat ihan tyytyväisiä!

Reetu leijuu esteiden yli



Huh huh, hyvin meni Sipe! Tunti ohi ja nyt laitumelle

Toka tunti mentiin innareita ja jumppasarjoja. Ratsastajat saivat alleen hevosen jolla eivät olleet paljoa menneet ja se aiheutti joillakin hämmennystä, mutta loppujen lopuksi kaikilla meni oikein hyvin! Iltapäiväruuan jälkeen oli kioski ja teoriatunti.

Jouko

Prinssi

Tero

Jouko

Jussi

Hupsis, tämäkin kuuluu lajin luonteeseen :)

Iltaohjelmana oli hevosten uittoa! Venla ja Suvi-Tuuli lähtivät hevosillaan järveen ja me muut katselimme. Sipe ja Lari eivät olisi halunneet mennä ensiksi veteen mutta sitten kun vähän patistettiin niin kyllähän ne menivät! Sipe uskalsi jopa käydä vähän uimassa, Lari vain kahlasi. Se oli kiva iltaohjelma,erilainen ainakin. Sen jälkeen menimme viemään ponit tallille ja laittamaan omat uinti- ja saunakamat kasaan. Rannassa söimme iltapalamme, makkaraa.






Keskiviikkona tunnit menivät vaellukseen! Leiriläiset kävivät parin tunnin vaelluksella jossa he pysähtyivät kerran mehulle ja karkille, pientä välipalaa siis. Heillä kaikilla oli ollut todella kivaa ja olisivat halunneet uudestaankin! Sitten oli ruoka ja teoriatunti, jossa käsiteltiin mitä kisoihin otetaan mukaan sekä kisa-arvosteluja. Ne asiat olivat hallussa. Toisen ruuan jälkeen suuntasimme kisoihin katsomaan kun Tanja ja Julia ratsastivat Valpulla ja Veikolla koulukisoissa. Kummallakin meni hyvin ja he olivat ratoihinsa tyytyväisiä.

Veikko

Julia ja Veikko

Tanja ja Valppu

Kun menimme Suojakalliolle katsomaan kisoja, osa porukka meni hevosautossa  ja osa henkilöautoissa, paluumatkalla vaihdoimme paikkoja. Kisojen jälkeen kun olimme tulleet tallille takaisin lähdimme rantaan uimaan ja saunomaan! Iltapala oli tosin tallilla, paahtoleipää oli tarjolla. Ja kyllä maistui vaikka oltiinkin syöty aika paljon sinä päivänä jo.


Torstaina leiriläiset menivät taitorataa, jossa katsottiin oikeat tiet ja vähän miten siellä hevosen selässä istuttiin.

Jussi

Tero

Veikko

Tokalla tunnilla mentiinkin sitten erikoisesteitä! Kaikki olivat odottaneet niitä paljon. leiriläiset saivat itse rakentaa haluamansa erikoistesteradan ja sitä sitten hypättiin tunnin ajan vaihtaen suuntaa ja järjestystä. Kaikilla näytti menevän hyvin, vaikka kaikki eivät välttynyneetkään putoamiselta. :D Tunti oli vauhdikas ja kiva!

Wellu ja Jouko (esteellä)

Reetu

Reetu

Laura kuvaa :)

Jouko





Hups - piti mennä esteen yli, ei ohi...

Ekaksi meni jarrut päälle...

... ja sitten mentiin näin hienosti ylii!


Jouko

Joukon takajalat...





Ruuan jälkeen oli taas kioski ja teoriatunti ja silloin oli koe viikon teoriatunneista! Suvi-Tuuli sai eniten oikein ja sai palkinnoksi ruusukkeen. Iltaohjelmana leiriläisillä oli leirikaste ja kirkumiselta ei vältytty! Leirikaste oli hyvä ja kyllä nauruakin kuului. Sinä iltana sai luvan kanssa vähän enemmän valvoa koska seuraavana aamuna sai nukkua tunnin pitempään. Mutta ihme ja kumma, sinä iltana kaikki oli aika aikasin hiljaa.

Perjantaina, eli vikana leiripäivänä oli ilman satulaa -tunti, leiriläiset tekivät ihan perusjuttuja mutta kyllä myös selässä temppuiltiin, ja hypättiin pikkuisia esteitäkin. Vaikka ilma olikin mitä huonoin, kaikilla näytti olevan kivaa!

Ruuan jälkeen aloimme harjoittelemaan ja rakentamaan leirikisoja. Ekana ratana oli taitorata, jossa piti hyvin miettiä ne ratsastettavat tiet ja hevosen piti olla tietysti kuuliainen. Toisena ratana oli esterata, jossa sai itse valita korkeutensa. Se meni hyvin kaikilla, vaikka kieltoja tulikin. Esteradassa voitti Venla ja Sipe ja toiseksi tuli Anne ja Reetu. Kokonaisuudessaan kisat voitti Anne ja Reetu.

Tero (edessä) ja Reetu (takana)

Jonna ja Tero


Jouko


Missi-koirakin seurasi tilanteita...

Anna ja Jouko

Jouko


Venla ja Sipe


Anne ja Reetu

Leiri oli kokonaisuudessaan tositosi kiva! Porukka oli äänekästä mutta mukavaa ja tekemistä riitti kyllä iltaan saakka. Toivottavasti ensi vuonnakin saadaan yhtä hyvä leiri aikaiseksi! Kelikin oli hyvä, paitsi vikana päivänä mutta se ei tahtia muuten onnistuneella leirillä haitannut!


Kassu

Vikke